Porakaivoja jo neljän vuosikymmenen ajan

Susanna ja Tarmo Kallioniemi messuilla

Kallioniemen nimellä yrityksemme on ollut vuodesta 1966, mutta toimintaa oli jo sitä aiemminkin. Yrityksen perustivat Pentti ja Seija Kallioniemi, nyt vetovastuu on Tarmo ja Susanna Kallioniemellä. Tukikohtana on Jämsän Kaipola, josta on hyvä lähteä kohteisiin ympäri Suomen.


Aluksi kaivoja tehtiin vaijerilaittein, sitten käyttöön saatiin niin sanottu pikakone, eli ilmakone. 1980-luvun alussa hankimme ensimmäisen hydraulisen laitteen, ja v. 1983 saimme myös kompressorin auton päälle, jolloin koko systeemi oli yhdessä yksikössä. Myös huolto- ja varastotilat ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana työn tarpeita vastaaviksi.

Tällä hetkellä meillä on kolme konetta, uusimpana hankintana Sandvik DW530. Mahdolliset porausvahvuudet ovat 100-400 mm, mutta käytännössä poraamme 165 mm reikää. Yrittäjäpariskunnan lisäksi yrityksessämme työskentelee seitsemän työntekijää. Tarmo vastaa porauksista, Susanna toimistovastaavana ja muut operatiivisissa tehtävissä.

Luota ammattilaiseen

Kaikissa vesihuoltoon liittyvissä ongelmissanne vuosikymmenien kokemuksen antama tietotaitomme on käytettävissänne jo suunnittelunne alkuvaiheessa.
Ota yhteyttä lomakkeella tai soita, kerromme palveluistamme lisää!